tiistai 30. elokuuta 2016

COMFORTABLE

Saksan reissulta tarttui matkaan pari vaatekappaletta minun lemppariputiikistani, Weekdaylta. Suomessa oli Weekdayn liike ennen Helsingissä, mutta käsiittääkseni liike lopetti toiminnan Helsingissä. No anyway, Firenzessä en ole törmännyt Weekdayn kaltaisiin putiikkeihin, joten olin onnesta soikea kun pääsin Weekdaylle Kölnissä. Tässä olisi lopputulos. PINK  DREAM, I feel like unicorn!  Ja hei nämä kollaripöksyt on niin ihanan rennot jalassa, rakastan tanssia kotona yksin ja fiilistellä mun olohousuja. Okei jos paljastan teille vähän, ei nämä minun olohousut jää pelkästään omaan olohuoneeseen vaan olen rakastunut näihin totaalisesti ja kuljen nämä päällä myös julkisesti, hauska leikkaus ja lahkeenmitta takaa sen, että viihdyn näissä myös muualla kuin kotisohvallani.



// Housut & Paita Weekday / Sandaalit Birkenstock //





KÖLN

Heitin tässä työni puolesta toisen reissun Kölniin. Viikko hujahti Kölnissä ja täytyy myöntää, että kaupunkina tämä on oikein mukava paikka. Paljon pyöräilijöitä ja juoksijoita sekä opiskelijoita, ja kaikki tämä näkyy katukuvassa. Tuntuu kuin koko kaupunki liikkuisi ja tätä oli ihana seurata. Toki itselläkin vapaa- aika meni juosten tai pyöräillen ja kaupunkia tutkiessa.Tiesitkö että Kölnissä on Rion jälkeen isoimmat karnevaalit? Voin vain kuvitella kun kaupunki täyttyy karnevaaliasuista! Uskon karnevaaliasujen oleven myös hyvin näyttäviä, sillä Kölnissä on homokulttuuri isosti esillä. Voin suositella kaupunkia reissukohteeksi jos haluaa juoda hyvää olutta, kierrellä kaupunkia ja nauttia kaupunkia kiertävästä viheralueesta. Kiva paikka kaikin kaikkiaan! Mukavaa vaihtelua Italiaan myös kielen puolesta, Kölnissä kaikki puhuu ihanan hyvin englantia!











Ja hei CAMOON kaikista ihanin asia minulle oli tietenkin saksalaiset leipomot! Ah mitä leipää!

Hauskana pikku vinkkinä; Jos menet syömään ja tilaat oluen paikallisessa pubissa, muista laittaa lasinalusta lasin päälle jos et halua että lasisi täytetään uudestaan. Tuopit on myös monesti todella pieniä, mikä on kiva asia kun olut pysyy aina mukavan viileänä eikä kerkeä väljähtyä.

-Marika

torstai 11. elokuuta 2016

2XOH VENICE

Olen asunut Italiassa päivälleen vuoden. Tähän vuoteen mahtuu paljon ihania muistoja, muun muassa kaksi reissua Venetsiaan. Venetsianeitsyyteni menetin viime talvena marras- joulukuun taitteessa ja nyt pääsin toisen kerran ihailemaan tätä uppoavaa kaupunkia, tällä kertaa kesätamineet päällä, kesäkämppikseni kanssa, road tripimme viimeisenä kohteena. No mitä mieltä olen, kannattaako Venetsiaan mennä kesällä vai talvella ? Oliko kaupungissa eroja kesä- ja talviaikaan? No minäpä avaan ajatuksiani tästä asiasta mutta vilkaistaan ensiksi kuvia. Ensimäiset kuvat ovat talven reissultani ja toiset kuvat kesän road tripilta.

Venetsia talvella












Venetsia kesällä











Nokkelimmat lukijat bongasivat varmasti muutaman asian kuvista. A. matkaseurani on vaihtunut. B. Tukkani on kasvanut. C. Kesällä voi kulkea hieman kevyemmissä vaatteissa. No nämä eivät nyt ehkä ole kuitenkaan ne olennaisimmat asiat, joten kerronpa hieman tarkemmin ajatuksiani Venetsiasta.

Moni tuttavani sanoi Venetsian olevan nopeasti tsekattu ja kesällä kovassa lämpötilassa hajun olevan karmea. Jos nyt voisin käyttää sitä väärän vastauksen äänimerkkiä niin käyttäisin. Talvella ajattelinkin Venetsian olevan läpihuutojuttu, nopeasti tsekattu ja kadut täynnä häämatkaturisteja. No siltä se tosiaan tuntui, paitsi kadut olivat tyhjät ja moni paikka kiinni, joten sain rauhassa ihailla upean näköistä kaupunkia ja vetää kaulaliinaa tiukemmalle, sillä saakelin kylmä tuuli puhalsi Venetsiassa talviaikaan! Ensimäisella reissullani luulin nähneeni ne asiat, jotka halusinkin nähdä. No entäs tämä hajuongelma kuumalla ilmalla sitten. EN HUOMANNUT LAINKAAN! Olin kesän kuumimpaan aikaan liikkeellä ja omaan nenääni Venetsia ei haissut sen kummemmin kuin mikään muukaan kaupunki Euroopassa, jossa virtaa esimerkiksi joki.

Talvella Venetsiassa sai rauhassa kulkea ja tutkia, syödä hyvää kalaruokaa ( Huomatkaa kuvista löytyy kuva friteeratuista merenelävistä, jep roskaruokaa mutta törkeän hyvää!) ja harhailla sivukujilla löytäen halpoja ruokapaikkoja, jotka olivat täynnä enimmäkseen paikallisia. Kannattaa siis eksyä pienemmille kujille, saatat todella yllättyä millaisiin ihanuuksiin törmäät. Jos pysyttelet pääkaduilla ovat hinnat taivaissa, ruoka kehnohkoa turistiruokaa ja palvelukin voi olla välillä mitä sattuu.

Kesällä huomasin kulkevani ihmisten imussa ja myöskin syöväni välillä näissä hinnakkaissa turistimestoissa, pettyen hieman ruokaan. Toisaalta kuitenkin nautin todella elävästä kesäkaupungista ja lämmöstä, hymyilevistä ihmisistä ja laitureilla notkumisesta. Turistihan se kuitenkin olen minäkin, joten miksipä en kerrankin menisi myös sillä turistikaavalla edes terassia valitessa, näkymät ainakin olivat hyvät näiltä turistiterasseilta. Sain hukkua massaan, tanssia kaduilla hyvässä seurassa ja vaellella loppuillasta sivukujilla etsien mukavia drinkkipaikkoja. Tavallaan aika täydellistä. Plus ostin myös huuliharpun, josta olin haaveillut jo pitkään!

Minun on kuitenkin myönnettävä että olin totaalisen väärässä siitä, että yhdellä kerralla olisin saanut tästä kaupungista tarpeekseni. Ensimmäisellä kerralla kuljin kartta kourassa ja keskityin löytämään asioita. Toisella kerralla osasin jo helpommin liikkua kaupungissa ja näin monia ihania asioita, joita en edes huomannut ensimäisellä kerralla. Olin myös kaukaa viisas ja buukkasin meille toisella kerralla saman yöpaikan air bnb kautta. Säästin aikaa kun osasin suunnistaa sokkeloisessa Venetsiassa nopeasti majapaikkaan. Ensimäisellä kerralla oli nimittäin haasteita löytää oikeaan paikkaan, sillä tässä kaupungissa ei todellakaan ole ihme jos samannimisiä katuja löytyy jopa kolme. Kokeile siinä sitten onneasi ja varmasti löydät oikeaan paikkaan kolmannella yrittämällä, helvetin nälkäisenä, itkuisena ja kannat vielä isoa laukkua olalla, joka on täynnä kaikkea epäolennaista tavaraa ( niinkuin naisilla aina!). Toisella kerralla siis halusin välttää tämän ja onnistuin täydellisesti. Koko reissun ajan oli ihanaa ja pääsin nauttimaan kaupungista kuin olin aina haaveillut!


"Aion palata vielä joku päivä Venetsiaan, juosta illalla sydämeni kyllyydestä, jakaa viini- tai proseccopullon ja elää hetkessä." Nämä sanat kirjoitin päiväkirjaani ensimäisen Venetsian reissuni jälkeen. No tämän tein ja vielä lähestulkoon puolen vuoden sisään ensimmäisestä Venetsia reissustani.  En kuitenkaan halua sanoa onko kesä- vai talviaika parempi matkustaa Venetsiaan. Se riippuu niin siitä mitä haluat. Jos haluat hukkua massaan, nauttia lämmöstä ja tavata ihmisiä, valitse kesä. Jos taas haluat olla rauhassa ja nähdä paikallisten elämää, valitse talvi ( ota kuitenkin villapöksyt mukaan silloin!). Joka tapauksessa se millainen reissu tulee olemaan riippuu siitä kenen kanssa olet ja minkä kadun valitset. Itse kehotankin teitä kokeilemaan niitä sivukujia, yllätytte postiivisesti.

Jos haluat nähdä videomateriaalia kesäreissustamma Venetsiaan niin KLIKKAA TÄSTÄ INSTAGRAMIINI ;)

Buonanotte!

-Marika