tiistai 27. lokakuuta 2015

HAMEET OVAT JUTTUNI NYT

Ennen olin todella epävarma hameiden suhteen. Mekkoja olen käyttänyt jo useamman vuoden hyvällä fiiliksellä, mutta hameet ovat olleet asia erikseen. Pukeutuessani mietin aina tunnenko vaatteet miellyttäviksi päälläni ja viihdynkö todella niissä. En halua kuikuilla jokaisesta vastaan tulevasta heijastavasta pinnasta onko kaikki kohdallaan. Haluan tuntea oloni itsevarmaksi, ja jos näin ei ole eivät kyseiset vaatteet pääse päälleni lainkaan

Italia on siis tehnyt tehtävänsä ja olen löytänyt innostuksen hameisiin. Tämä hame, joka on nyt kuvissa, päätyi itseasiassa matkalaukkuuni urheiluvaatteiden joukkoon. Suuntaamme huomenna Alpeille, Italian pohjoisosaan. En todellaakaan tiedä tarvitsenko hametta siellä, mutta ehkä tulee mahdollisuus käyttää hametta vaikkapa illallisella.







// Trenssi, Hame, Paita & Korvis Zara / Kengät Cult / Reppu Kirppis //

Asustani tuli tällä kertaa lähes täysin Zara! Mutta minkäs sille mahtaa että sieltä löytyy mukavia naisellisia vaatteita.

-Marika

maanantai 26. lokakuuta 2015

TÄMÄN HETKEN LEMPPARI KAHVILANI

Rakastan tarkkailla ihmisiä ja mikäpä olisi parempi paikka kuin pirteä kahvila Firenzessä. Joka kerta kun olen pistäytynyt tässä pienessä kahvilassa on siellä soinut eri musiikki. Monesti kyseessä on kuitenkin omalla tavallansa menevää espanjalaista musiikkia. Musiikki sekoittuu ihanasti pienen kahvilan ihmispaljouteen. Työntekijät ovat kuka mistäkin päin ja asiakaspalvelua saa niin englanniksi kuin italiaksikin, ja varmasti myös muillakin kielillä jos käy hyvä tuuri henkilökunnan suhteen.  Ditta Artigianaleen voin pysähtyä hetkeksi lukemaan, vain olemaan aloillani, ja samalla voin nauttia pienen kahvilan vilinästä ja vaihtuvista ihmisistä ympärilläni. Kukaan ei huomaa jos salaa hieman tarkkailen ihmisiä, heidän tyylejään ja mietin päässäni tarinan mistä kukin on tullut ja minne  he ovat menossa. Rakastan tätä tarinapeliä tuntemattomista ihmisistä.






Jos päädytte Firenzeen on Ditta Artigianale kiva paikka pyörähtää ja kurkistaa millaista meno siellä on. Moni käy täällä nappaamassa espresson shottina ja jatkaa matkaa, mutta vaikka paikka onkin pieni ja aina täynnä niin pöytiä vapautuu myös nopeasti jos itse haluaa pienen tovin olla vain aloillaan.  Kahvilan osoite on via dei Neri 32 ja tällä samaisella kadulla on mahtava panini mesta, josta saa parhaita panineja ikinä! Ehkäpä mainitsen paninipaikasta lisää toisten!

-Marika

perjantai 23. lokakuuta 2015

KULKEEKO SE TREENI ITALIASSA?

Ennen Italiaan muuttoa postauksissani vilisi paljon urheilujuttuja. Nyt ne ovat täällä Toscanassa ollessa jääneet vähemmälle, mutta en ole kuitenkaan kokonaan lopettanut treenaamista. Haaveilin pääseväni satunnaisesti treenaamaan Firenzen crossfit salilla mutta olen todennut työpäivieni loppuvan niin myöhään, että reilun tunnin matka salille olisi liikaa töiden jälkeen.  Viereisessä kylässä Grevessä on kuntosali, mutta se on omistajan mukaan täynnä. Pitää odottaa kaksi kuukautta ja hankkia lääkärintodistus siitä että olen tarpeeksi terve treenaamaan. Katsotaan siis parin kuukauden päästä kuinka on salin laita. Itse epäilen kuitenkin tämän salin omistajan haluavan pitää salinsa vain paikallisten käytössä.

Ei tämä takapakki salien suhteen ole kuitenkaan lannistanut minua! Onhan minulla huiput puitteet täällä tehdä muutakin kuin hikoilla salilla. Täältä työpaikaltani/kodistani löytyy painonnostotanko ja painoja ( ei ihan tarpeeksi kyykkäämiseen mutta tempauksen treenaamiseen, ja sehän on suurimpia heikkouksiani painonnostossa! ). Ostin myös itselleni raskaan kahvakuulan, jotta saan vaihtelua metconeihin. Hyppynaru on tullut tutuksi ja lupasinkin treenikaverilleni hioa tuplanaruhypyt kuntoon täällä ollessani, ja sen olen tosiaan tehnyt. Pyöräily on ihanaa näissä maisemissa ja nautin siitä kovasti, siispä kerkeän hikoilla salilla Suomessa. En siis stressaa tällä hetkellä treenaamisesta, teen fiiliksellä ja nautin vain.

Ostin itselleni myös voimistelurenkaat ennen tänne muuttoani. Renkaat olivat todella kovassa käytössä ennen kuin saimme ne rikki kokeillessamme kahdestaan treeniliikkeitä. Täytynee uskoa, että painorajoitukset tuotekuvauksessa pitävät paikkaansa ja renkaat eivät kestä yli 120 kg painoa, hupsista vain. Nyt on kuitenkin lisäosat saatu ja korjaan renkaat kuntoon tuota pikaa!




 Ihanaa syksyä kaikille! Täällä alkaa syksyiset fiilikset myös nostamaan päätään itse kullakin, mutta minäpä olenkin syksyihmisiä!

-Marika

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

FIORENTINA

Jalkapallokulttuuri on Italiassa vailla vertaa. Tämä on asia joka saa minut hymyilemään oikeasti ja aidosti. Ikäni jalkapalloa pelanneena en voi kuin hykerrellä itsekseni kun pääsen katsomaan laatufutista helposti.

Kävin katsomassa ensimmäisen paikallisjoukkueen matsini hetki sitten kun Fiorentinan vastustajaksi saapui sarjanousija Bologna. Matsi ei ollut parhaimmasta päästä yleisömäärän puolesta, mutta maaleja nähtiin. Toki odotin näkeväni myös tuttuja avauskokoonpanon pelaajia kentällä, mutta tässä pelissä Fiorentinan avauskokoonpano oli pistetty täysin uuteen uskoon. Tunnelmaa pelissä oli kuitenkin ja tietenkin Fiorentina vei voiton!






Odotan innolla jo seuraavaa kertaa kun kerkeän katsomaan peliä paikanpäälle. Täytyy ottaa ilo irti Italiassa asumisesta ja futiksesta. Olisikohan Juventus tulossa pelaaamaan tässä piakkoin Fiorentinaa vastaan. Silloin myhäilisin ilosta.

-Marika

perjantai 9. lokakuuta 2015

BLUE JEANS

Olen huudellut monesti täällä blogissa sitä kuinka en ole farkkuihmisiä vaikka haluaisin olla. Nyt olen vihdoin löytänyt sisäisen farkkutyttöni ja olen onnistunut ujuttamaan erilaisia farkkuja jalkaani jopa peräkkäisinä päivinä! Himoitsen farkkujen ja valkoisten paitojen yhdistelmää. Liekö tämä valkoisten paitojen ja farkkujen yhdistely johtuu minulle yleensä tuntemattomasta rusketuksesta. Suomessa en koskaan ota aurinkoa, pidän super vaaleasta ja kuulaasta ihostani. Täällä en kuitenkaan ole voinut välttyä auringolta kun rämmin viime kuun viinitarhalla. Joudun salaa siis myöntämään, että ehkä rusketus näyttääkin ihan kivalta ( voiko olla suomalaisempaa tapaa ilmaista mieltymystä, kuin "ihan kiva"! ) Uskon kuitenkin, että tämä rusketus saa olla näitä italiajuttuja ja Suomessa nautin taas vaaleudestani ilolla.


// Paita Weekday / Toppi Gina Tricot / Farkut Monki / Reppu Lord Choice / Kengät Cult //






Huippua viikonloppua kaikille! Meille tulee ensimmäiset vieraat Suomesta kylään, jännittävää <3

-Marika

torstai 8. lokakuuta 2015

PANZANO VINO AL VINO 2015

Muutama viikko takaperin saimme mukavasti vipinää kylään, jossa tällä hetkellä asustelemme. Panzanossa järjestettiin viinifestivaalit, jossa sai maistella paikallisten viinintuottajien viinejä. Pieni tori oli usean päivän ajan täynnä vilinää ja vilskettä. Viini virtasi ja livemusiikki soi.

Kuinka tämä homma sitten toimi? Noh, saavuimme paikalle ja ostimme oman viinilasin 16 euron hintaan.  Tämän lasin kanssa saimme kiertää eri viinintuottajien pisteet ja maistella erilaisia viinejä. Illan aikana sai kirjata vihkoon ylös omia mielipiteitä ja illan päätteeksi sitten valita omat suosikit ja ostaa pullot kotiin. Hieno tapahtuma, jossa näki myös naapuriviinitilojen ( eli käytännössä siis naapureitamme ) ihmisiä.  Viinitilojen nimet saivat nyt myös kasvot, sillä monet kerrat on naapuritilojen ohi ajettu, joko autolla tai pyörällä, ja mietitty ketä näiden porttien takana asustaa.








Aiempana viikonloppuna oli vastaavanlainen tapahtuma naapurikylässä, Grevessä, ja pyörähdimme myös kurkistamassa menon siellä suunnassa. Pakko on kuitenkin myöntää, että tykkäsin Panzanon tunnelmasta enemmän, sillä Greve on hieman isompi kylä, joten meno oli sen mukaista. Erilaiset tapahtumat viinin ympärillä ja molemmissa kannatti käydä. Onkohan tässä käymässä niin, että työskentelyni Candiallella on saanut minut ajattelemaan, että Panzanon asiat ovat parempia kuin Greven? ;) Tämä on hauska asia johon tällä alueella törmää. Jos juttelet ihmisen kanssa, joka on Grevestä hän kehuu aina Greveä ja luonnollisesti tilanne on taas päinvastainen jos puhut ihmisen kanssa joka on Panzanosta.

-Marika