perjantai 30. marraskuuta 2012

Vanha sokeri

Kalsareita, isoa tukkaa ja blondattua kulmakarvaa. Kiitos Joona kuvista.




Paita Carlings, Housut H&M, Kengät kirpparilta








torstai 29. marraskuuta 2012

Kop kop

Jouluvimma ja kiire alkaa kolkuttelemaan meidän ovellamme. Söin juuri ison läjän pipareita ja nautin kynttilöistä kiireen keskellä. Nautin niin tästä joulun odotuksesta.  Nautinnon keskellä talvi pääsi yllättämään minut kylmyydellään tänään todenteolla. Vaikka olen tiedostanut koko ajan, että lähestytään joulua niin silti olen kekkuloinut vielä syys takeissa ja vuorannut itseni villapaidoilla.  Talvitakin osto on jäänyt ja luulen, että viimevuotinen epäonneni toistuu enkä löydä unelma punahilkkatakkia mistään. Saa nähdä joudunko tyytymään vanhoihin takkeihini tänä vuonna. Jospa luovun toivosta ja unelmatakki kävelee minua vastaan silloin kun en sitä odota.

Tässä hieman esimakua tulevasta kuvapostauksesta.  Kreppiä kreppiä.



Olen saanut selkäni takaisin ystäväkseni ja se lupasi olla kettuilematta. Olen siis päässyt jatkamaan tiukkaa kuntokuuriani ja varovasti myös kokeilemaan selän kestoa futistreeneissä.  Nyt täytyy toivoa, että selkäni pitää lupauksensa. Tuntuu siltä kuin minussa olisi virtaa kuin pienessä kylässä ja hirveä tekemisen into. Harmi kun vuorokaudesta meinaa loppua tunnit kesken.

-Marika

P.s. Eilen lähdin iltavuorosta suoraan futiskentälle ja täytin juomapulloani. Ilokseni olin saanut työpaikkajäynän osakseni. Juomapullossani uiskenteli isohko leluhämähäkki. Todella hauskaa näin jälkeenpäin, mutta pelkään hämähäkkejä kuollakseni! Leluhämähäkki pääsi jatkamaan jäynäkierrettä ja liimautui työkaverini kypärään. Kypärässä pikkukaveri tuli vielä tänä aamuna takaisin työpaikalle ennenkuin työkaverini huomasi salamatkustajan. Kylmää kyytiä hämähäkillä, ensin uimareissu ja sitten parikymmentä kilometriä pyöräilyä!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Jäynää työpaikalla

Meillä on töissä päällä jäynäkierre. Hauskoja (ainakin toistaiseksi) ja mukavia jekkuja toistemme pään menoksi. Muutamia liittoutumia tässä jäynä porukassa taitaa jo olla. En muista mistä tämä jäynäkierre alkoi. Aika alussa jäynät oli tosi pieniä, superpalloa maitolasissa, mandariini hymynaamamalla röökiaskissa yms. Raja pienissä jäynissä taisi rikkoutua kun tehtiin yhden työkaverin kaapista joulun ihmemaa. Seurauksena tästä ihmemaasta minua odotti yllätys kun eilen lompsin iltavuoroon. Koko työkärryni oli paketoitu siroon pakettiin! Voin kertoa, että nauru irtosi ja hymyilin itsekseni varmaan koko päivän! Asiakkaitakin tämä tilanne nauratti mukavasti kun työnsin kärryn nätissä paketissa työpisteelleni kun olin ensiksi etsinyt kärryä ympäri liikettämme! Tämä tietää sotaa! Eilen kun lähdin töistä Sprayasin työkaverini lokerokaapin oven sydän kuosiin kuivashampoolla. Saa nähdä mikä minua odottaa tänään kun menen 12 töihin. Luulin olevani askeleen edellä tässä hommassa kunnes kurkkasin äsken reppuuni. Sieltä paljastui puoli repullista joulukoristeita! Epäilen vahvasti että tämän pilan takana on liittolaiseni ( mahdollisesti entinen liittolaiseni, vapise Anna jos se olit sinä!).

Joulun ihmemaa Jossun kaapissa

Eihän se mikään ihmemaa olisi ilman Robbieta!

Minun työkärryni eilen näytti tältä, kera Robertin.

Katsokaa nyt kuinka kauniin paketin sain eilen!
Jossun kuivashampoo kaappi

Hymyillen ruokaa naamariin ja kohti duunia, mitäköhän kivaa saan tänään paketissa! Rakastan teitä työkaverit! Teidän takia on aina kiva tulla duuniin!

-Marika

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pre-Christmas viikonloppu

Nyt on juhlittu pikkujoulua oikein olan takaa. Eilen vietettiin oikein mukavaa iltaa. Aloitin pikkujoulutunnelmat joukkueen pikkujouluissa, joista siirryin kaveriporukan kinkereihin ja tänään vielä Joonan äidin luokse syömään pikkujoulutunnelmissa. Mukavaa oli. Eihän pikkujoulut ole mitään ilman lahjoja, joukkueen juhlissa lahjan piti alkaa G-kirjaimella( G niinkuin GLÖGIRYHMÄ). Luulin keksineeni hyvän ja erilaisen lahjan, ostin Goji marjoja. Yllätys yllätys, ainut lahja mitä oli koko joukkuueella kaksi samaa oli juuri nämä goji marjat. Kaiken huipuksi sain itse lahjaksi näitä marjoja, en kuitenkaan omaa pakettiani. Kyllä muuten nauratti kun avasin pakettia ja näin mitä sieltä paljastui. Rakastan goji marjoja, nam.

Tämä näköisenä juhlittiin pikkujouluja. Oli pakko käyttää tilaisuus pukeutua punaiseen hyväksi. En juuri koskaan käytä punaista, mutta tähän mekkoon rakastuin! Silmämeikkini oli kuitenkin illalla loppujen lopuksi paljon paljon tummempi kuin kuvissa. Lähes tulkoon smokey eyes.

Takki ja hanskat H&M, huivi Gina Tricot, koru ja mekko Lindex, Kengät Bianco, Laukku vintage.





Selkä alkaa olla jo parempi. Huomenna käyn lenkillä hieman tunnustelemassa tilannetta, tämän illan treenit jäävät kuitenkin väliin. Taidan nauttia täyden illan ajan tanssi tähtien kanssa formaatista ja villasukista.

-Marika

perjantai 23. marraskuuta 2012

Luumua koneessa

Olen tuoksujen ja huulipunien suurkuluttaja. Minulle (tai no itseasiassa Joonalle) sattui pieni vahinko tässä pari viikkoa taaksepäin. Annoin lemppari punani Joonalle taskuun säilytettäväksi kun itselläni ei taskuja tai laukkua ollut matkassa. No niinhän tietenkin kävi, että puna jäi Joonan taskuun ja farkut meni pesukoneeseen. Siellä lemppari tumman luumun sävy pyöri iloisesti koneessa. Onneksi korkki oli pysynyt kiinni eikä ollut levinnyt koneeseen. No joka tapauksessa puna on käyttökelvoton. Lähdin metsästämään uutta. Ostin Make Up Storen Black Orchidin. Sävy aivan ihana mutta puna vain rakeilee huulissa. Siispä uudestaan metsästämään. Löysin aivan ihanan sävyn Diorilta(rouge hypnotic, hypnotic red)! Se vain kestää, kestää, kestää ja kestää! Ei ihan niin tumman puhuva mitä olin ajatellut, mutta uusi suosikkini ehdottomasti! Samalla reissulla ostin taas yhden vakio tuoksuni, joka pääsi loppumaan hetki sitten. Kaksi ehdotonta suosikkiani, jotka on aina oltava tuoksu valikoimissani ovat Bossin Femme sekä Chloén Love. Tällä kertaa Love lähti kaupasta mukaani taas. En varmaan luovu näistä kahdesta tuoksusta koskaan, muuten olen tuoksujen suhteen kokeilun haluinen ja tykkään siitä että minulta löytyy joka tilanteeseen sopiva tuoksu. Tuoksut muistuttavat aina vahvasti tietyistä hetkistä ja mistään ei haluaisi luopua, mutta tila loppuu kesken jos kaikki olisi jatkuvassa käytössä.








Sain rikottua selkäni. Tai rikki se on ollut oikeasti jo monta vuotta mutta nyt sain jonkin venähdyksen. Niinkin turhassa tilanteessa kun 25 kilon kiekkojen nostaminen pois jalkaprässistä. En siis käyttänyt jalkoja laskiessani painoa nilkan korkeudelle vaan taivutin selkää kun purin painoja pois ja hupsista keikkaa, viime yö menikin pelatessa kännykällä pelejä ja kävellen pientä ympyrää. Siispä pieni treeni tauko taitaa olla tiedossa, kun ei sukkiakaan saa omin neuvoin jalkaan. No, jos tästä jotain positiivistä löytyy niin on aikaa olla kotona ja tiedän, että treenimotivaatio on korkea kun olisi hirveä hinku treenaamaan. Tältä viikolta taitaa jäädä intervallijuoksut, toiminnallinen puntti ja vikat pallotreenit väliin. Ensi viikolla katsellaan uudestaan. Ostin joukkueen pikkujouluja varten uudet popotkin, mutta eipä niitäkään voi jalkaan laittaa kun selkä ei taida kestää vielä muokkautumatonta kenkää. Täytyy keksiä niille toinen käyttöpaikka, ehkä istun ne jalassa sunnuntai päivän kotona ja heiluttelen niitä sohvan laidalta.

-Marika

P.s. Viime yönä ei tullut juuri nukuttua niin hurahdin siinä yön pimeinä tunteina Draw Something- peliin. Joona raukka joutui kärsimään, koska tätä peliä ei voi pelata yksin. Joona joutui siis unisena piirtämään minun vastustajana kännykän näyttöön kuvia. Hieno peli, ainakin pienessä uni pöhössä!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Mistä näitä kaapuja oikein tulee?

Hengähdys tauko! Tänään kerkeän hetken vain olla ja nauttia. Laitoin töiden jälkeen telkkarin päälle ja jotain hömppää pyörimään, ruoka valmistuu samalla ja koneelta soi musiikki. Vasta puoli 9 olisi tämän päivän fysiikkatreenit (hui ekat futiksen fysiikkatreenit kevään jälkeen, jännää). Saa nähdä saanko takapuoleni ylös tältä sohvalta kahdeksan maissa.

Tällä hetkellä minulla on jokin outo kaapu kausi meneillään. Vaatekaappini on pullollaan erilaisia neuleita, mekkoja ja muita isoja ja löysiä vaatteita. Jos näen jossain jotain isoa ja löysää, en voi olla ostamatta sitä. Ihan sama onko se kivan näköinen päällä, jos ei ole niin teen siitä kivan.  Jokin näissä hulmuavissa vaatteissa nyt vaan puree ja kovaa. Töissä työkaverinikin vitsailevat jo kaikenlaisilla Matrix vitseillä kun liihotan kaapu hulmuten pitkin kampaamoa! Joonan mielipide tästä harmaasta kaavusta, joka kuvissa näkyy, oli että no olisit meidän pöytäliinan ommellut kainaloista vain kiinni.




Kaapu JC, Paita JC, Housut Kirpparilta, Kengät Bianco.


Täytyy kohta ruveta herättelemään itseäni tästä sohvalta, muuten menee illan treenit pipariksi.

-Marika

maanantai 19. marraskuuta 2012

I think she's made of candy

Viime viikolla oli outo työpäivä, kuvasin työkaveriani. Tehtiin työkaveristani Robbie Williams rintakarvoineen ja tatuointeineen päivineen. Ennen kuin Johannasta tehtiin musta hiuksinen ja karvainen kuvattiin myös muutama lady look-kuva. Kuvista tuli todella kauniita ( siis lady look kuvista. Robbie kuvat olivat hieman miehekkäämpiä kuin nämä ).  Johanna on todellinen kuuma pakkaus!

Robbie Williams illan jälkeen päässäni on soinut miehen biisit taukoamatta. En aiemmin ole sietänyt kyseistä herraa, mutta nyt kuuntelen onnesta soikeana uusinta Candy sinkkua.



Nyt aloitan assaroinnin Joonan koulu projektissa. Joona kuvaa kolmen minuutin kokkiohjelmaa!!

-Marika

P.s. "Hey ho here she goes
Either a little too loud or a little too close
There's a hurricane in the back of her throat
And she thinks she’s made of candy"

Tuleekohan musta Robbie fani?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Nukkemetsä

Mekko JC, Koru Lindex, Kengät Bianco, Sukat Seppälä.










Vihdoin sain koneen käteeni. Ihana hullun mylly päällä kokoajan. Nautin kun saan olla liikkeessä. Tällä viikolla on juhlittu Joonan, äitini ja Arin synttäreitä. On tullut syötyä hurjan hyvin, ehkä liiankin hyvin. Jyväskylän Viikinki ravintola Harald ei pettänyt taaskaan ja kuinka suussa sulavaa voikaan olla kilvellinen jälkiruokia! Täytyy varmaan ensi viikolla liikkua kaikki tuo syömäni ruoka määrä pois.

Täytyy taas rientää,  Joonan perhe tulee maistelemaan glögiä ja juhlimaan Joonan synttäreitä näin jälkikäteen.

-Marika

P.s. Twilight leffa täytyy mennä katsomaan uudestaan! <3

maanantai 12. marraskuuta 2012

Vauhdissa taas!

Viuuuuuuuuh! Futis treenit on taas pyörähtänyt käyntiin ja personal trainerin kanssa uusi ohjelma käynnissä. futiksessa on täysin (no ei ihan täysin, mutta melkein) uudet tuulet käynnissä; muutoksia valmentajissa ja pelaajissa. Mielenkiinnolla odotan mitä loppu syksy ja talvi tuo tullessaan sillä saralla. Olen niin rakastunut tähän uuteen tuttavuuteen, saliurheiluun. Ihana kun tulokset rupeaa näkymään. Puolitoista kuukautta tiukkaa 5-7 treenin viikkoa takana ja kolme pudonnutta paino kiloa. Täysin uusi treeniohjelma polttelee kädessä ja tiedossa jopa yksi treeni päivä Kuopiossa. Nyt täytyy vain saada aikataulut natsaamaan työn, futiksen ja tämän salivillityksen kanssa. Onneksi saliohjelmat ja siihen kuuluvat peruskuntolenkit lyhenevät ajallisesti huomattavasti (ja painot salilla lisääntyy) niin ajankäyttö mahdollisesti helpottuisi.. Ehkäpä ensi kesänä jalka nousisi futiskentällä kevyemmin kun tuo peruskestävyys olisi oikein super kunnossa. Äärirajoilla työskentelyssä ei pitäisi olla ongelmaa jos treenit futiksen fysiikkatreeneissä jatkuu samalla tavalla kuin viime talvena. Urheilu on ihanaa!

Tässä olisi hieman kuvallista esimakua tulevasta postauksesta. Joona varmaan nautti kun jouduin kerrankin olemaan hiljaa kuvatessa enkä ollut ohjaamassa muutakun käsilläni ja kevyellä muminalla "huutamisen" sijaan! Löytyi siis keino jolla minut saatiin hiljaiseksi, ei muutakun paljetit huuliin niin johan Marika hiljeni!




Niin kuin huomata saattaa olen taas blondannut kulmakarvani. Tykkään vaaleista kulmista kovasti, mutta ekan viikon jälkeen tyvikasvu on jo aika huikea. Kuinkahan usein viime kesänä olin vaalentamassa kulmiani kun koko kesän painelin blondeilla kulmilla. Ehkä siirryn taas hetkeksi tummiin kulmiin niin ei tarvitse kärvistellä tyvikasvun kanssa.

-Marika

perjantai 9. marraskuuta 2012

Get Into It part 3

The story comes to an end. You can hear the whole soundtrack for this mood post below.  Press play and enjoy!


Tarina saa päätöksen.  Kuuntele soundtrack vihdoinkin kokonaisuudessaan alapuolelta. Paina play ja nauti!








Big Thanks to Jonah Con for programming the soundtrack and recording my stuff. It was fun breaking the glasses and other crazy things we did for the track. And thanks Noora for donating your 'lovely' laughter that I couldn't pull off ;)

Do you like this kind of posts with music and pictures?


Mitä mieltä olette tälläisistä postauksista jossa on itse tehdyt musiikit? Olisiko kiva kuulla ja nähdä lisää tälläistä?

-Marika