torstai 30. elokuuta 2012

Testissä

Sain töistä testiin muutaman hiustuotteen minulle ennestään tuntemattomasta tuotesarjasta. Nyt on sitten viikon ajan testattu päivittäin RICH- tuotesarjaa. Olen kiiltotuotteiden suurkuluttaja. Tukkani on niin vahvasti vaalennettu, että ilman kiiltotuotteita päässäni olisi todennäköisesti kasa heinää. Ilman hyviä pesutuotteita ei varmaan päästäni löytyisi edes sitä heinääkään. No joka tapauksessa viikoksi pistin hyllylle vanhan hyväksi havaitun Redkenin all softin kiiltomultisuperhyper - seerumin ja RICH vuorostaan testiin. RICHin silk oil serum ei vetänyt vertoja Redkenille, tuntui kuin ei olisi mitään öljypohjaista tuotetta tukkaan laittanutkaan. Rakastuin kuitenkin RICHin protect&shine suihkeeseen.  Ihanan kevyt kiiltosuihke, jossa on lämpösuoja raudan alle! Tuoksukin oli ihanan persoonallinen, raikkaan hedelmäinen, ei kuitenkaan karkkimainen kuten TIGIllä. Tuote toimi kuin unelma föönauksen sekä raudan alla. Ainut miinus oli, että vaikka suihke oli hyvin painoton ja hienojakoinen, niin suihke tuli silti niin kovalla voimalla ulos pullosta että tukka hulmusi! Siispä tuotetta pitää käyttää pirun kaukaa.

Tässä vielä tarkempaa kuvausta tuotteesta (ei tuotteista, koska virallisilta sivuilta puuttui kokonaan kuvaus tästä toisesta tuotteesta.)
 pure luxury silk oil serum


Ihanat tuoksut ja nätit kuosit.

Mainitsin siis Redken sarjan. Tämän hetken Redken suosikkini ovat pehmittävät ja hoitavat pesutuotteet ja kiiltotipat.  Rakastan tätä sarjaa, blondatun tukan pelastus! Redken all soft - sarjan kiiltotipat ovat ihanan monikäyttöiset. Ne eivät ole pelkästään kiiltotipat vaan niitä voi käyttää jopa saunassa tehostamaan hoitotulosta. Laitan nämä aina kosteaan tukkaan hiuksiin jätettävän hoitoaineen korvaajana, sekä käytän myös ennen föönausta muiden muotoilutuotteiden kanssa.

Lisätietoa Redkenistä TÄÄLTÄ

Rakastan all soft ja extreme sarjaa. Ihana klassiset tuoksut. Täyttä luksusta!

Nyt kun pääsin vauhtiin niin täytyy mainita vielä toinen tämän hetkinen lempituotesarjani: FUDGE! Tämä tuotesarja on ollut meillä töissä jo pitkään, mutta jotenkin olen onnistunut käyttäämään tästä sarjasta vain ja ainoastaan maailman parasta mattavahaa. Tänä kesänä tapahtui muutos. Aloitin mission ja käytin kaikkia mahdollisia tuotteita Fudgelta ja rakastuin. Tämä Australialainen tuotesarja on ihanan nuorekas ja näyttävä. Superhyvä aurinkosuoja löytyy kaikista tuotteista, onhan sarja Australiasta. Ihanat tuoksut, hedelmäiset sekä vaniljaiset.  Hyvää vaihtelua niille jotka ovat kyllästyneet TIGIN karkkimaisiin tuoksuihin mutta haluaisivat silti jotain makeaa. Fudge on super selkeä sarja ja jokaiselle löytyy sopivat pesu-, muotoilu- ja viimeistelytuotteet. I love it! Voisin tuoksutella näitä tuotteita kokopäivän!

Lisää infoa Fudgesta TÄÄLTÄ

fudgen Clean Blonde - violetti shampoo on kova vastus omalle aiemmalle suosikki violetti shampoolle (joico). Pigmenttiä riittää ja on silti hoitava. Omat kokemukseni violettishampoiden osalta on, että harvoin ovat hoitavia.

Hiustuotenarkomaani,

Marika

tiistai 28. elokuuta 2012

My Little Pony

Ostin vihdoin itselleni Kevin Murphyn Color Bugin. Töissä olen sitä käyttänyt jo pitkään ja se on super kiva räväkän lookin luomiseen. Etenkin tälläiselle soutaa huopaa tyypille joka haluaa muutosta mutta ei kuitenkaan uskalla tehdä omalle hiusvärille mitään uutta ja pysyvää. Näinköhän olen ikuisesti superblondi. No joka tapauksessa eilen mietin pitkään jä pyörittelin oranssia ja pinkkiä color bugia vuoron perään kädessäni ja päädyin loppujen lopuksi pinkkiin. Toimii varmasti. Parasta tässä color bugissa on oikeasti se, että se lähtee pesussa kunnolla pois! Ei tarvitse pelätä jämähtääkö väri liian tiukasti hiuksiin ja tietää myös sen, että väri osion paikkaa voi vaihdella mielensä mukaan, vaikka joka päivä. Viime kevättalvella minulla oli pinkki my little pony otsis ja tykkäsin siitä kovasti, mutta se oli tehty värillä jolloin se haalistui yhdessä pesussa olemattomiin ja sen jälkeen ei lähtenyt tukasta kulumallaakaan pois. Se oli sitten sellainen kummitteleva haamu pitkään. Tykkäsin silloin pinkistä otsiksesta, mutta en halunnut olla sitä koko aikaa värjäämässä ja välillä tuntui, että pinkki otsis ei ole sovelias joka paikkaan. Color bugin voi laittaa silloin kun hyvältä tuntuu ja pestä pois. Ah, I love it!

Color bug ei ole ainut uusi rakkauteni. Ostin uuden ihanan syyspaidan! Pitkään olin etsinyt jotain kivaa pitkähihaista hieman paksumpaa paitaa, jonka saa tarvittaessa auki, ettei tarvitse aina kiskoa pään yli päälle. No pitkän etsinnän tuloksena rakkaani nökötti Vilan vaaterekissä ja huusi minua ostamaan itsensä! Minä ostin vaikka kuvittelin jo luopuneeni farkkupaidoista. Ah, en vain voinut jättää tätä paitaa ihanine pitsi yksityiskohtineen Vilan rekkiin. Taidan nukkua ensi yön paita kainalossani.

Takki Kirpputorilta, paita Vila, farkut DR.DENIM ja kengät Bianco
Liitua tukkaan!!
My Little pony in a lovely denim shirt <3
 Tänä iltana saatiin vihdoin iso joukkueen talkooprojekti loppuun! Tyhjennettiin todella isoa ullakkoa roskalavoille. Sieltä taisi tulla kahden eri päivän aikana 7 tai 8 lavallista tavaraa. Huh mitä kaikkea ihmiset jättää ullakoille. Nyt tuntee jaloissa kantaneensa tavaraa sekä porrasjuoksun. Ehkä tämä porrasjumppa oli esimakua syksyllä edessä häämöttäville legendaarisille harjun portaiden juoksuille. Sitä odotellessa (vitsi vitsi).

- My little pony M.



maanantai 27. elokuuta 2012

Hamstraaja?

Tänään valvon myöhään. Huomenna on vapaa päivä, hoidan taas pankki- ja veroasioita ja sallin itselleni hemmotteluhetken kosmetologilla. Aion katsoa tänään vielä P.s. I Love You - elokuvan ja kaivaa nenäliinapaketin esille. Rakastan sitä leffaa, itken joka kerta kun katson sen.  Ihana vain olla ja möllöttää näin iltasella. Selkäni aloitti reilun puolen vuoden tauon jälkeen reistailun,  joudun kävelemään pientä ympyrää välillä ja yöllä heräämään napsimaan särkylääkettä, mutta toivottavasti selkäkipu olisi vain ohimenevää. Viimeksi ei ollut. Toivotaan tällä kertaa parasta.

Kuvia olisi hirmu kasa odottamassa tänne pääsyä. En kerkeä laittamaan niitä samalla tahdilla tänne kuin kuvaan. Kamera on joka paikassa mukana. Mukava harrastus se on, mutta kohta ei riitä enää ulkoinen kovalevykään! Kuvatessa kuitenkin keretään viettämään aikaa yhdessä Joonan kanssa, ja yhteinen aika ei ole itsestään selvyys kahdelle superhyper energiselle eri kiinnostuksen kohteet omaavalle tyypille. En tahtoisi luopua mistään, en kuvista enkä yleensä mistään muustakaan. Taidan olla jonkin sortin hamstraaja. Ehkä ostan uuden ulkoisen kovalevyn, jotta saan ainakin kaikki ulkomaan matkailukuvat säilöön, muilla ei kaiketi ole niin väliä (onpas). Tässä on muutama kuva joista en halua luopua.



My man looks great!



Joonan paita JC,  t-paita Zara, Farkut H&M ja kengät Converse



- Hamstraaja Marika

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kattohommia

Viikonloppuna oltiin J:n kanssa auttamassa isääni mökillä. Tänä kesänä aloitettu aitanrakennusprojekti on edennyt jo kattohommiin. Saatiin eilisen päivän aikana huopakatto valmiiksi. Ehkä en olekaan niin huono noiden vasaroiden ja muiden työkalujen kanssa kun vain jaksan yrittää. Aluksi hiukan epäilin isäni selväjärkisyyttä kun antoi minun ruveta kärventämään vasta paikoilleen saadun katon reunoja jollain liekinheittimellä, vai mikä lie. Mutta niin se katon viimeistely tulen kanssa onnistui meikäläiseltäkin. Ja hienosti onnistuikin. Isi saa olla ylpeä tyttärestään, jolla sittenkin pysyy kädessä muutkin välineet kun vain sakset! Päivän mittainen mökkireissu huipentui ihanaan vastalla saunomiseen. Mökkisauna on parasta <3


muutama pala paikoilleen ja viimeistely puuhiin.

Hyvä J!!

Työnjohtaja ihailee näkemäänsä



Kuva kertoo enemmän kuin arvaattekaan

Maailman paras sauna
Nyt on hyvä aika laittaa villasukat jalkaan ja käpertyä sohvalle hyvän seuran ja iltapalan kera.

-Marika

Kuinka saisin rikki kookospähkinän

Kuinka saisin rikki kookospähkinän - laulu

Tällä kertaa onnistuttiin melko helposti. Yleensä joudutaan ähertämään vaikka kuinka kauan. Kookospähkinän halkaisu ei ole minusta niin helppoa, eikä jälki ole aina kaunista mutta hyvää ajan kulua se ainakin on! Kaiketi netistä löytyisi jokin siisti ja helppo tapa halkaista kookos, mutta kai itse halkaisuoperaatio tekee kookoksesta hauskan.

Innostuin ostamaan hurjan kasan hedelmiä ja kookoksen kun k-kaupassa oli lähes kaikki hedelmät euron kilo. Tänä viikonloppuna on siis syöty hedelmiä oikein olan takaa. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus minulle oli luumun ja aprikoosin risteytys. Oli super hyvää! Kannustan kokeilemaan jos näette jossakin.






"Kirves murtui tartuin puntariin, puhelin hajos ja lattia vajos ja putos kellariin..."

-Marika

torstai 23. elokuuta 2012

Dead Man's Bride

Viime viikolla käytiin Joonan kanssa tappamassa aikaa hiekkamontuilla. Jostain syystä viihdyn siellä. Uskon sen tulevan lapsuudesta. Isän kanssa käytiin aina keräämässä hienoja kiviä ja tutkittiin niitä sitten kivikirjoista. No tällä kertaa ei kerätty kiviä, korkeintaan hiekkaa hiuksista. Oli upea puolipilvinen päivä ja lämpötila nousi varmaan reiluun 20 asteeseen kun ympäröivä hiekka lämmitti. Ah oli ihana, ehkä tämän vuoden viimeinen, kesäpäivä.

Muhkea tukkani on silkan tupeerauksen tulosta. Tupeerauskaman ja sormitupeerauksen yhteistyötä sekä reilu kerros lakkaa.







Kiitos Joona kuvista ja että jaksat aina toteuttaa toiveeni niiden suhteen <3

-Marika




keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tuuliajolla?

En tiedä onko tämä hulluutta mutta minusta alkaa todella tuntua, että syksy alkaa olla tervetullut. Nyt kun on kynttilöiden polttelu aloitettu, pari kertaa hanskoja käytetty ja treeneissäkin alkoi tuntumaan siltä, että futis shortsien alla voisi olla pitkät housut. Täytyy koittaa nauttia ihanista neuleista ja mukavasta syyspukeutumisesta.

Tällä viikolla katsottiin Millan kanssa taas Gossip Girlia maratonina ja yksi ihanista joukkuekavereistakin vietti läksiäisiä suuntana ison meren toinen puoli. Välillä tuntuu, että sitä itse junnaa paikallaan. Pidän elämästäni tälläisenä, mutta iskeekö nyt se kuuluisa katumus. Jätin yliopistopaikkani ottamatta tänä syksynä. Olin vuoden verran jo lykännyt opiskelua ja mietin haluanko aloittaa Jyväskylän yliopistossa lukemaan varhaiskasvatusta, jonne paikan sain toissa haussa. Kesäkuussa olin vielä sitä mieltä, että aloitan opiskelut (olen vaihtanut mielipidettä opintojen suhteen varmaan sata kertaa), mutta heinäkuu sai miettimään haluanko jättää ihanat työkaverit ja mukavan työn. Päätin jatkaa työssäni ja aloitin toiminimellä elokuun alusta, opiskelut saavat odottaa vielä hetken. Tiedän kuitenkin, että varhaiskasvatus ei ole minua varten, joten nautin täysin rinnoin elämästäni nyt ilman kouluhommia ja päätän tämän vuoden aikana mitä haluan elämältäni. Vai tarvitseeko minun vielä tietääkään? Ehkä teen niinkuin hyvältä tuntuu ja olen jonkun mielestä tuuliajolla. Kerranhan sitä vain eletään! Minulla on kuitenkin työpaikka ja sellainen vielä mistä pidän, sekään ei taida nykyään olla itsestään selvää.

Ihanaa ihanaa vihdoin voi kaivaa neuleita kaapista! (ja ehkä myös kaupasta)





Paita H&M, shortsit kirpparilta (itse revityt), kengät bianco


Tänään on tiedossa kauan lykättyä pankkiasiointia ja futista. Keli näyttää mukavan syksyiseltä. Kahvia naamaan ja päivä käyntiin!

-Marika

maanantai 20. elokuuta 2012

Siskopäivä


Lauantai-iltana kulutin aikaa siskon kanssa. Käytiin rannalla ulkoilemassa, herkuteltiin ja saunottiin. Luettiin yhdessä elokuun trendistä siskoaiheista juttua ja todettiin, että meidän suhde ei ole mitään niistä mitä lehdessä esiteltiin, onneksi. Ollaan kaiketi lähes tulkoon parhaita kavereita, mutta kuitenkin tarpeeksi etäisiä että ei kyllästytä toisiimme. Samalla ollaan kuitenkin tarpeeksi läheisiä, että voidaan puhua aivan kaikesta. Sisaruussuhteet ovat mielenkiintoisia. Kenellekään muulle ei voi sanoa asioita niin suoraan kuin perheenjäsenelle ja vihoittelut jäävät aina lyhyiksi. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on maailman paras sisko. Tiedän hänen tekevän kaikkensa minun puolesta ja niin teen minäkin hänen puolesta.

Sisko <3

Poltettiin ensimmäistä kertaa tänä "syksynä" kynttilöitä

Nami nami smoothie



Aina ei voi elää kevyesti!
Ihana viikonloppu takana.

-Marika