torstai 2. maaliskuuta 2017

UUDET TUULET

Heippa te kaikki ihanat siellä ruudun toisella puolen. Uudet tuulet puhaltavat Marikan elämässä ja sen takia myös blogihiljaisuus.  Jos seuraatte minua instagramissa niin olettekin saattaneet huomata että olen siirtynyt uuden blogin MOMENT AND MORE pariin. Alkuun ajattelin, että pystyn hoitamaan samalla myös oman henkilökohtaisen blogini, mutta aika on osoittanut että tiukkaa tekee. Uudessa blogissa on kaksi bloggaajaa ja kirjoitamme kolmella eri kielellä. Haasteita on alkuun riittänyt, mutta nyt tuntuu, että alun ongelmat on selätetty uudessa blogissa ja homma on lähtenyt kivasti pyörimään. Hieman erilainen blogi tämä uusi prokkikseni on tähän omaan ihanaan AINA ON HYVÄ PÄIVÄ:än verrattuna, mutta jotain samoja piirteitä on havaittavissa. Bonuksena on youtubevideot, joita ei ole vanhan blogini puolella juurikaan nähty. Joka tapauksessa uusi erilainen blogi, joka on aivan tiensä alussa ja  me bloggaajatkaan itse emme tiedä mihin suuntaan MOMENT AND MORE tulee suuntautumaan.

Toivottavasti te kaikki ihanat lukijat siirrytte seuraamaan matkaani uuden blogini puolella sekä instagramissani marikasportandmore (hupsista keikkaa, uuden blogin myötä myös instanimeni muuttui! Tämä akka on kuitenkin sama oma itsensä! ) Pahoittelut, että tämän asian ilmoittaminen venyi täällä blogin puolella näin pitkään, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Ja never say never, ehkäpä palaan tänne oman tutun, monen vuoden aikana rakentamani, blogin pariin joskus tulevaisuudessa. Mutta nyt on aika kiittää teitä ketkä olette pysyneet matkassani. Kiitos tuhannesti! Haleja ja pusuja kaikille! Tulkaahan kommentoimaan uuteen BLOGIIN (KLIKKAA TÄSTÄ ITSESI BLOGIIN) mitä tykkäätte!





Haikea fiilis sanoa täällä heipat teille. Tiedän että sama homma jatkuu uuden blogin puolella, mutta silti! Tämä blogi on ollut iso osa minua jo monta vuotta ja pakko myöntää, että tämän postauksen kirjoittaminen tänne sai kyyneleet silmiin. Joskus pitää kuitenkin sulkea joku ovi, että voi avata uusia. Siltoja en sentään polta takanani, joten voin tarvittaessa aina palata tänne kirjoittamaan.

-Marika

tiistai 17. tammikuuta 2017

SUUNNITELMIA

Ensimmäistä kertaa Italiassa olen päättänyt pitää pidemmän loman ihan vain täällä kulkemiseen. Olen tehnyt Italiassa viikonloppureissuja ja pidennettyjä viikonloppuja, mutta kaikki pidemmät lomani olen ollut Suomessa tai jossain muualla. Nyt on siis aika alkaa suunnittelemaan ensi kesää ja mitä pystyisin tekemään parin lomaviikkoni aikana. Muutamia haaveita minulla jo on.. Sisilia, surffaus, retro camper van ja sillä liikkuminen pitkin ja poikin.

Sen verran voin paljastaa, että autovuokran hintoja olen jo kysellyt, ja jopa katsellut kuinka halvalla tälläisen retropakun voisi ostaa. Ehkä kuitenkin kallistun autovuokraan jos kaikki palaset lomani suhteen vain loksahtavat paikoilleen. Olen myös lähetellyt parit sähköpostit surffikurseista eripuolille Italiaa. Saisin yhden pitkäaikaisista unelmistani toteutettua, jos pääsisin surffaamaan! Nyt vaan pyrin järjestämään kiireisen kevääni viisaasti, jotta lomani olisi mahdollinen. Peukut pystyyn siis! Olisiko tässä tiedossa unelmien kesä?



Aina on aikaa unelmille!

-Marika

perjantai 13. tammikuuta 2017

LUOLANI MUN

Muutin muutama viikko takaperin hieman pienempään asuntoon täällä Italiassa. Talvi isossa talossa, jonka lämmitysjärjestelmä ei ole aivan Suomen tasoa on aika työlästä. Työläys ei ollut viime talvena ongelma kyseisessä talossa. Nautin siitä, että joka päivä pari kertaa lämmitin asunnon. Toisaalta asunto ei koskaan lämminnut aivan näin lämpöiseksi, mitä nykyinen kotiluolani on. Nykyinen hieman pienempi asuntoni on ajoittain jopa lämpimämpi kuin mihin olin Suomessa asuessani tottunut! Jos nyt jokin ongelma pitää aiemmasta asunnostani mainita niin ehkä huono vedenpaine suihkussa ja se, että suihkusta ulos tullessa tuntui hyppäävänsä suoraan kylmiöön. Mutta kaikkeen tälläiseenkin tottuu yhden pitkän talven aikana. Toisaalta viime talvi täällä Italiassa oli elämäni kylmin ( jep, uskokaa tai älkää vaikka Suomen ja Italian talvet ovat kuitenkin lämpötilojen puolesta täysin eriluokkaa ) kun missään vaiheessa ei oikein saanut kehoa niin lämpimäksi sisätiloissa kuin mihin oli Suomesssa tottunut. Tämä talvi on nyt siis toistaiseksi ollut hyvinkin erilainen kuin viime talvi, sillä lämpöä piisaa sisätiloissa (Ulkolämpötila onkin sitten asia erikseen. Sää täällä tällä hetkellä on kylmempi kuin vuosiin, hyrrrr) !

Olen helposti pelkäävää sorttia, joten isossa asunnossa yksin asuminen oli välillä myös hieman pelottavaa touhua, kun kaikenlaisia kummituksia ja mörköjä ( eli siis muurahaisia ja pieniä önkimönkiäisiä ) lymyili nurkissa ja sänkyjen alla. Nimesin vanhassa asunnossani myös yhden huoneen mörköluolaksi, koska öisin oven alta tuli niin kova ilmavirta että sängyn vieressä, oven edessä, oleva matto leijua lepatteli tuulessa harvase yö. Saatoin siis joskus nukkua paistinpannu tyynyn vieressä mörköjä peläten. Tästä viime talven säikkyydestä olen päässyt huimasti eteenpäin ja nykyään kuljen täällä jopa ulkosalla ilman taskulamppua! Niin siis eihän täällä landella katuvaloista ole tietoa. Kännykkää pidän silti vielä pimeään aikaan liikkuessa mukanani. Ei sillä että puhelinkenttää yleensä olisi saatavilla kun sitä tarvitsee, vaan kuitenkin sen taskulampun takia! Viime viikolla vein roskia illalla pimeässä ja kuulin vierestä tuhinaa. Otin puhelimen valon käyttöön ja vieressäni pällisteli 3 piikkisikaa. Isot piikithän niillä kavereilla oli, mutta kyllä taisivat nuo otukset enemmän säikähtää minua taskulamppuni kanssa, kun jähmettyvät aloilleen tuollalailla hölmöinä tuhisemaan.

Pakko on kyllä myöntää, että rakastan näitä molempia koteja, joissa olen asunut. Ensimmäinen asuntoni oli ihana, iso ja valoisa, omalla terassilla! Ikkunat, jotka toimivat kaikki myös ovina, olivat niin isot, että koko asunto kylpi päiväsaikaan valossa. Oikea paratiisi. Uusi kotini ( jonka olen ristinyt luolaksi ) on taas aivan päinvastainen. Pienet ikkunat sekä pienemmät huoneet, ja huoneiden välillä menee pieni käytävä sekä portaat. Makuhuoneen ikkuna on ulkokasvien peitossa, joten on mahdotonta tietää sisältäkäsin paistaako ulkona aurinko vai ei. Uudessa makuhuoneessani on siis toisinsanottuna aivan täydelliset olosuhteet nukkumiseen! Ei valoa missään jos ei halua laittaa valoja päälle, ah! Tästä uudesta luolastani on tullut minulle todella nopeasti koti. Nautin pienemmästä tilasta ( joka on siltikin yksin asuvalle liian iso! ), lämmöstä sekä luolamaisesta kodikkaasta asunnostani.

Molemmat asunnot ovat kuitenkin tyyliltään hyvin italialaiset ja myöskin valmiiksi kalustetut. Toisin sanottuna hyvinkin erilaiset kuin mitä omat asuntoni Suomessa ovat olleet ( klikkaa niin näet vanhaa kotiania Suomesta ). Ei siis kiiltäviä vaaleita pintoja skandinaaviseen tyyliin. Ja ai että kuinka tykkään siitä, että tavarat ovat hieman eriparia ja silti ne kaikki sopivat tänne kuin nenä päähän. Eli siis tykkäänkö asua täällä, no todellakin tykkään!


Tässä olisi muutamat kuvat vanhasta kodista, joita kaivelin arkistojen kätköistä:














Ja tässä kuvia uudesta luolastani:









Mukavaa viikonloppua kaikille! Itse suunnittelen karkaamista meren rannalle raittiiseen ulkoilmaan, katsotaan pääsenkö lähtemään!

-Marika

torstai 5. tammikuuta 2017

UUSI VUOSI

Hyvää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti. Joulut on nyt juhlittu (lue että syöty, hurja hiilaripöhö vieläkin päällä suomalaisesta hitaasti sulavasta ja helkkarin hyvästä jouluruuasta! Ah seuraavaa joulua jo odottaen! ) ja vuosilukukin vaihdettu uuteen. Olen tottunut viettämään uuden vuoden aaton aina Suomessa, enemmän tai vähemmän lumisessa ympäristössä ystävien kanssa, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen ja päräytinkin paukuttelemaan raketit Italiaan. En kuitenkaan lymynnyt kotinurkissa vaan otin suunnaksi Abetonen ja vuoret.

Olen ollut Abetonessa muutamaan otteeseen patikoimassa ja ostamassa tuoreita maitotuotteita suoraan tuottajilta yms. Pidän tästä alueesta. Lyhyt ajomatka Firenzestä, pieniä suloisia taloja vuoristokylässä sekä mahdollisuus lasketella. Vuosi vaihtui siis vuoristossa, ei huono ympäristö näin suomalaisen näkökulmasta! Vähän laskettelua ( oma lumilauta vaihtui ekaa kertaa laskettelusuksiin ja täytyy myöntää, että hauskaa puuhaa tuo mäenlasku on myös suksilla! ) ja pulkkamäkeä liukurilla. Perinteistä uuden vuoden safkaa italialaiseen tyyliin, hieman kuohuvaa ja patikointia. En voi valittaa, kivaa oli!

Blogin puolella on vilahtanut useampia kuvia Italian Alpeilta, joten en viitsi tykittää tätä postausta täyteen sellaisia vuorikuvia ( ja ei Abetone kuitenkaan vedä vertoja Alpeille, mutta sijainti on sika hyvä minulle, ei tartte puuduttaa takamusta tuntitolkulla autossa. ) Mainitsemisen arvoinen plussa Abetonen läheisyydessä on huikea silta ( Ponte Sospeso di San Marcello Pistoiese ), en tiedä uskaltaisinko tälläistä riippusiltaa, jolla kävimme vaeltamassa, edes ylittää kovalla tuulella! Sillalla on nimittäin mittaa 220 metriä ja alapuolella virtaa joki. Muutaman päivän laskettelureissuksi Abetone on ihan huippu paikka. Jos liikutte Toscanassa niin uskallan suositella, jopa päiväkohteeksikin.












En tehnyt uuden vuoden lupauksia. Kai tämä tarkoittaa, että olen tyytyväinen itseeni ja elämääni tälläisenä kuin se nyt on. Nautitaan siis tästä vuodesta niinkuin edellisestäkin, enkä valita vaikka tästä vuodesta voisi tulla vielä parempi kuin aiemmista! Ainahan sitä voi kuitenkin jollakin tasolla elämänlaatuaan parantaa, vai mitä? Hymyillään siis jatkossakin niin että poskiin sattuu, saattaa nimittäin hymy tarttua vastaantulijaankin!

-Marika

perjantai 2. joulukuuta 2016

FIRENZE MINUN SILMIN

Olen ollut siellä, täällä ja tuolla. Monessa paikassa ympäri ämpäri Firenzeä, yksin ja porukassa. Kesällä ja talvella. Mitä olen nähnyt?
































Mukavaa perjantaita teille kaikille! <3

-Marika

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

TOTTUUKO SITÄ KOSKAAN?

Olen asunut täällä Toscanassa kohta puolitoista vuotta ja silti aina liikkuessani täällä hämmästelen kaupunkien ja kylien kauneutta. Joskus mietin, että totunko lainkaan näihin ihaniin kivirakennuksiin ja viinitarhoihin vai jatkanko tätä ihastelua vielä pitkäänkin. Toisaalta ihanaa olisi ajatella, että löytäisi kauneutta missä päin sitä ikinä liikkuukaan. Tähtään jatkossa siihen, aion avata silmäni kunnolla ja nähdä ihania ja kauniita asioita ympärilläni. Lupaan kokeilla tätä myös Suomessa joulun aikaan, ja uskon näkeväni asioita eri tavalla kuin siellä asuessani <3

Tämän postauksen kuvat on otettu Castello Vertinessä, Gaiole in Chiantissa, 20 minuutin ajomatkan päässä kotoani ja hyvä etten pyörtynyt kun näin tämän kauniin paikan! Upea pikkupaikka!




// Takki & Mekko Zara / Hattu Lindex / Kengät Carpisa //







Täytyy myöntää, että täällä minä hieman jo kaipailen Suomen kamaralle äidin jouluherkkujen luokse! <3 Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kerkeän ennen Suomen reissuani heittämään myös yhden Saksan reissun.


-Marika

P.s. Photo credits: Tommaso Iorio ( edited by me ).